keskiviikko 31. elokuuta 2011

Wind of Change



Syksy on merkinnyt minulle uuden alkua varmaankin niin kauan kuin muistan.  Ennen kaikkea syksy on tarkoittanut uuden lukuvuoden alkua siitä lähtien, kun ensimmäistä kertaa astuin ala-asteen koulurakennuksen ovista sisälle. Uuden aloittaminen on vuosien varrella monesti merkinnyt myös muutosta, joista toiset ovat olleet suurempia kuin toiset. Suurimpia muutoskohtia ovat olleet siirtyminen ala-asteelta yläasteelle ja sitten lukioon. Lukion loputtua vuosi kansanopistossa, sitten yliopisto-opintojen alkaminen kahdesti ja viime syksynä vaihto-opinnot Englannissa. Vähintäänkin uuden lukuvuoden alkaminen on  (lähes poikkeuksetta) tarkoittanut lupauksia ahkerammasta opiskelusta. Muutosten toteuttaminen siinä suhteessa onkin tosin ehkä ollut toinen juttu...

Tänä syksynä tuntuu kuitenkin, että edessä ei ole niinkään uuden alku kuin vanhan loppu - tai ainakin lopun alku yliopisto-opintojen osalta. Opinnot yliopistossa ovat venähtäneet opintojen aikana tapahtuneen alanvaihdoksen vuoksi (mm.), vaikka toisaalta siitä johtuen olen myös ihan aikataulussa. Erinäisiä opintoja olisi tulevan vuoden aikana tarkoitus suorittaa, suurimpana mötikkänä gradu. Graduseminaariin eksyin ensimmäisen kerran jo pari vuotta sitten, mutta  mm. epäonnistuneista aiheenvalinnoista johtuneesta motivaation puutteesta (selitykset on ainakin hyvät!) sekä viime syksyn  vaihto-opinnoista johtuen olen graduprojektissa vielä aika alkumetreillä. 

Vakaa aikomukseni on, etten ensi syksynä aloita enää 21. (laskin juuri itse äsken ja säikähdin oikein todella!) perättäistä lukuvuottani opiskelijana, vaan muutoksen tuulet ohjaavat minut toivottavasti silloin kohti työelämän haasteita. Tätä tavoitetta silmällä pitäen aion myös kirjoittaa tätä blogia, jotta pysyisin itse hieman kärryillä mitä sitä oikein tulee tehtyä. Eikä vertaistuestakaan koskaan ole haittaa puolin eikä toisin, jos tänne sattuisi eksymään joku muukin gradua kirjoitteleva opiskelijayksilö, myös muun sortin yksilöt ovat enemmän kuin toivottuja. Ja koska elämän ei suinkaan pidä olla pelkkää opiskelua ja gradua, yritän kirjoitella myös muustakin opiskelun vastapainona ylläpitämästäni elämästä, mitä se sitten milloinkin sattuu olemaan. Jään jännityksellä odottamaan!